Aiemmin olen Instagramin puolella kertonut tarinoissani omia näkemyksiä liittyen koiriin ja niiden kasvattamiseen. Koska tämä uutispuoli on ollut somen takia kovin hiljainen, päätin alkaa kirjoittamaan näitä ajatuksia tänne. Täällä ne säilyvät paremmin, tänne mahtuu purkaa ajatuksia laajemmin ja ehkä isompi määrä ihmisiä niitä pääsee lukemaan ja mahdollisesti niistä myös keskustelemaan. Toivon että nämä asiat herättäisivät ihmisissä pohdintaa sekä toisivat ehkä uudenlaista näkökulmaakin ajattelumaailmaan. Toivon myös keskustelua somen puolella, sillä ne monesti tuovat myös itselleni paljon hyvää pohdittavaa. Korostettakoon vielä, että nämä kirjoitukset ovat puhtaasti omia mielipiteitä pohjaten omaan kokemukseen, keskusteluihin aiheista sekä opittuun ja luettuun tietoon.

Ensimmäinen oma koirani, alaskanhusky Luca oli hermorakenteeltaan huono ja joskus Lucan ollessa vielä nuori, ajattelin että olisipa kiva saada oman koiran pentu. Kuitenkin Lucan kasvaessa ymmärsin ettei tämän luontoinen koira ole "jalostus"koira. En halunnut, että Lucan kaltaisia koiria tulisi enempää, vaikka rakas koira hän minulle olikin kaikkine vikoineenkin. Tällöin en tiennyt esimerkiksi luustokuvauksista vielä yhtikäs mitään, mutta se muuttui Kuman tulon myötä. Silloin pääsin tutustumaan koiran kasvatukseen, joskin alkuun toki kovin pintapuolisesti. Minulle tuli tutuksi PEVISA ja koirien terveystutkimukset. Silloin minulla ei ollut mitään aikomusta kasvattaa, mutta hypoteettisesti monesti ajattelin että itse en käyttäisi kuin A-lonkkaista koiraa, jolla muutenkin kaikki olisi kohdallaan luonnetta ja terveyttä myöten. Mervin kasvatusta hyvin läheltä seuranneena ja siinä mukana olleena huomasin, ettei täydellistä koiraa ole olemassa ja kasvatuksessa on tehtävä kompromisseja. Silloin en vain vielä ymmärtänyt kuinka paljon niitä on välillä tehtävä tälläisen rodun kanssa kuten akita on.

Ensimmäinen pentueeni oli lähellä jäädä tekemättä, sillä en löytänyt Suomesta sopivaa urosta kantanartulleni Mialle. Mialla on luonteessaan ja rakenteessaan puutteita ja sen lisäksi oli haasteena suvussa tiedetyt terveysrasitteet. Kaksi vuotta etsin Mialle sulhoa ja olin jo laittamassa hanskat tiskiin, kun sain ehkä yhden ihanimmista viesteistä kun minulle tarjottiin upeaa urosta, Tomoa. Kaikki se työ ja odotus kannatti, sillä pentue oli etenkin luonteeltaan iso harppaus Miasta eteenpäin. Vaikka ulkonäöllisesti Kääpiöt ovatkin hyvin sekalaista seurakuntaa koin ja koen edelleen pentueen olleen edistystä tästä narttulinjasta tietyiltä osin. Koska akitojen kanssa ulkosiitos on enemmän kuin suosittavaa geenien suppeuden takia, etenkin se ulkonäöllinen rotutyyppi ovat hankalia kasvattaa tasaisena sukupolvia toiselle.

Kääpiöt pysyivät täysin terveinä muutaman vuoden kunnes ilmaantui ensimmäinen sairaustapaus ja Bonolla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Silloin tuli luettua aiheesta paljon, eikä tämä muuttanut jatkojalostussuunnitelmiani. Tästä pentueesta Kita ja Mini pääsivät jatkamaan sukuaan. Minulla oli pentuesuunnitelma myös kolmannelle kääpiölle, Renalle, mutta tämän haaveen kuoppasin kun veljellään Kovulla todettiin SA juuri ennen pentusuunnitelmia. Kovulla puhkesi myös myöhemmin epilepsia ja hoitoon vastaamattomuus johti Kovun pois päästämiseen. Tällöin aloin hieman miettimään mitä tämän linjan kanssa tekisi ja keskustelinkin asiasta paljon kanssakasvattajien kanssa. Päätin kuitenkin jatkaa Kitan jälkeläisellä Bellalla tätä linjaa joka on jo pitkälle Suomessa kasvatettua, hyvin tunnettua hyvine ja huonoine puolineen sekä kaiken lisäksi tämä on itselle äärimmäisen tärkeä linja. 

Nyt kun puhumme akitoista, joiden geenipoli on todella surkea, kompromisseja on tehtävä sillä muuten meillä ei kohta enää ole rotua jota kasvattaa tai rotua jonka kanssa me haluamme elää. Mutta mitkä kompromissit ovat hyväksyttäviä ja mitkä ei? Siitä päättää kasvattaja itse, sekä pentujen tulevat kodit. Kunhan kasvattaja pystyy seisomaan päätöstensä takana sekä on rehellinen ja kaunistelematon koiriensa ja niiden sukujen rasitteista, saavat perheet itse tehdä sen päätöksen ovatko valmiita samaiseen riskiin. Tätä rotua ei pelasta enää kuin roturisteytys, mutta sen saamiseen asti meidän on pyrittävä tekemään parhaamme rodun säilymiseksi.

Jalostuskoiran (uros että narttu) itse tulee tottakai olla itse kliinisesti terveitä, eikä ikinä tulisi käyttää koiraa jolla on oireita jostain sairaudesta mikä voi periytyä jälkipolville. Jalostuskoiralla ei tulisi olla luonneominaisuuksia taikka sairaalloisia ulkonäöllisiä piirteitä, jotka voivat heikentää koiran elämänlaatua merkittävästi. Jalostuskoiran tulisi olla keskivertoa parempi rotunsa edustaja - millä tavalla, sen osanee perustella kasvattaja. Koirissa on monta asiaa joita kasvattajien tulee katsoa ja niiden mukaan tehdä jalostussuunnitelmiaan ja miettiä yhdistelmät jotka tasapainottavat toistensa puutteita, taikka osata jättää koira pois jalostuksesta tarvittaessa. (Tästä aiheesta tuleekin seuraavaksi oma kirjoitus, jottei tämä lähde ihan sivuraiteille - Millainen on hyvä jalostuskoira?)

Kun käsissä on tälläinen linja kuten vaikka minulla nyt josta tiedetään paljon voidaan todeta että tieto lisää tuskaa. Mutta toisaalta, tällöin me myös tiedämme ne riskit näiden koirien suvuista jota ei voida sanoa tuontikoirista. Ikävä kyllä tuontikoirien suhteen ei voida ikinä varmuudella sanoa mitä siellä on niin terveydeltään kuin luonteeltaan. Jos on valmis heittämään monilta osin hyvän linjan hukkaan, miten voisi hyvällä omatunnolla käyttää tuontikoiraa jonka suvusta ei rehellisesti tiedetä mitään? Ja taas toisaalta, tämän rodun parissa ei tervettä tai riskitöntä linjaa ole olemassakaan. Geenien monimuotoisuus on nykyään akitoilla niin surkea, ettei mikään koira ole rasitteilta turvassa, niin surullista kuin se onkin. Onko meillä varaa jättää terveet, hyväluontoiset ja hyvän rakenteen omaavat koirat käyttämättä vain siksi, että sen sisarus on sairas? Tässä täytyy muistaa, että täyssisarukset voivat olla geneettisesti ihan erisukuisia keskenään, kun taas paperilla eri sukuiset koirat saattavat olla geneettisesti toistensa kopioita. Juurikin tästä syystä itse suosin vähintäänkin jalostuskoirien geenitestausta monimuotoisuuden kannalta, jottei tulisi yhdistettyä geneettisesti lähisukua olevia koiria keskenään ja tätä työkalua olen itse käyttänyt jokaisessa pentueessa mikäli se on ollut mahdollista. Välillä olen saattanut testata jopa koko pentueen ennen luovutusta, ihan puhtaasta mielenkiinnosta siitä miten geenit voivatkaan periytyä.

​Onko sairastuneen koiran terve sisar "turvallisempi" käyttää jalostukseen entä koiraa, jonka tiedetään periyttäneen aiemmassa pentueessa jotain vakavaa sairautta? Tässäkin pitää tiedostaa se, että monet autoimmuunisairaudet ovat monien geenien summa ja niiden periytyminen ei ole niin yksiselitteistä. Toinen yhdistelmä ei välttämättä toimi, mutta toinen toimii. Joskus sairauksia voi puhjeta vasta sukupolvia myöhemmin tai vasta vanhalla iällä. Tai onko sairastuneella koiralla käynyt vain se kuuluisa "paska geenilotto"? Pelkkien tuontikoirien yhdistäminen keskenään ei kanna pitkälle, sillä niiden kanssa kasvattaminen on pitkälle tuurin kauppaa ilman riittävää tietoutta lähisuvun rasitteista. Siksi toivoisin, ettei suomalaisia linjoja katkastaisi turhan kevyin perustein. Totta kai on linjoja joita ei ehkä kannata jatkaa erinäisistä syistä, mutta jokaisen kasvattajan kannattaa tarkoin miettiä mitä se oma linja voi rotuun tuoda vai tuoko se mitään? Onko linjassa sukupolvesta toiseen jokin toistuva, periytyvä vika taikka ominaisuus jota ei halua jatkaa, vai onko ne enemmänkin yksittäistapauksia? Onko nämä asiat rodussa isompi ongelma vai ei? Mikä on itselle liikaa?

Vaikka sairaudet ovatkin periytyviä tai vähintään alttius niille periytyy, ympäristöllä on oma vaikutuksensa puhkeaako nämä sairaudet koskaan. Tai kuinka paljon meillä on koiria, joilla on jokin sairaus mutta näistä ei tiedetä syystä tai toisesta? Näistä puhuminen on äärimmäisen tärkeää, jotta koirien ja sukujen rasitteet olisivat kaikkien tiedossa, ihmiset olisivat valveutuneempia koiriensa oireista ja osaisivat hakeutua hoitoon mahdollisimman pian ja mahdolliset sairaustapaukset saataisiin tietoon. Ilman rehellistä ja avointa keskustelua rotumme tilanteesta sille ei voi tehdä mitään eikä mikään tule muuttumaan.

Rodun terveystilanne huomioon ottaen jokaisen kasvattajan tulisi suosia käyttää jalostukseen hieman vanhempia koiria, koska monet akitojakin vaivaavista sairauksista puhkeaa jopa vasta reilun kolme vuotiaana. Uroksien suhteen tämä on paljon helpompaa, mutta narttujenkaan kanssa ei kannata liikaa hätäillä. Tai jos koiralla tehdään useampi pentue, olisi aina hyvä hetki istahtaa rauhassa ja katsoa mitä se koira periyttää jottei mahdollisesti tekisi samanlaista riskiyhdistelmää toistamiseen.

Summa summarum, rodut joiden geenipoli on kapea ja koirien määrä kovin pieni, on tuskaisen hankalia kasvattaa. Niin kauan kun rotujen rotukirjoja ei avata taikka roturisteytyksiä oteta vakituiseen käyttöön, tämä pullonkaula on jokaisella rodulla edessä. Miksi rodun tilanne pitää upota pohjamutiin ennen kuin asioille voidaan tehdä jotain? Toivottavasti roturisteykset ylestyisivät ja sen aloittaminen helpottuisi tulevaisuudessa huomattavasti. Siihen asti yritetään parhaamme niillä mitä on tämän upean rodun eteen!

Tänä vuonna kotisivujen uutisointi on jäänyt vähemmälle, sillä kovinkaan suuria asioita ei ole ollut päivitettävänä. Pentuhaaveet eivät menneet ihan suunnitellusti ja toivotaankin niiden suhteen parempaa onnea ensi vuoteen.

Näyttelyissä on käyty erinomaisin tuloksin, joista tarkemmin onkin päivitelty somen puolella. Kolme Hopeatiikeriä saavutti Suomen Juniorimuotovalion arvon, sekä Floki ja Ria saivat vuoden suurimmista - ja viimeisistä - näyttelyistä juniorivoittajatittelit kotia!

Vuoteen on sisältynyt myös terveystutkimuksia, petotestejä sekä paljon muuta. Isoimpana uutisena on se, että saimme tiimiimme vahvistusta Argentiinasta asti! Maya muutti pari kuukautta sitten toiselta puolen maapalloa piristämään minun ja Xena-mummelin arkea. Luonne tällä tyypillä on ainakin todellista kultaa, toivotaan että terveys on myös samaa tasoa :) 

Ensi vuonna pentusuunnitelmia on Pikkulle ja Harulle, sekä Bellalle ja Takille (mikäli Bella on terve, kuville menemme maaliskuun alussa). Toivotaan onnistuneita tarkkeja ja treffejä koiriemme kanssa!

Pitemmittä puheitta jätetään lätinät sikseen ja palataan ensi vuonna taas asiaan.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Aikaa näkynee vierähtäneen viimeisimmästä päivityksestä tänne "blogin" puolelle. En oikeastaan tiedä edes mistä aloittaa, paljon on ehtinyt neljässä kuukaudessa tapahtua. Somen puolella näistä onkin tullut päivitettyä varsin realisiseen tahtiin, mutta laitetaan nyt tännekkin lyhyet katsaukset:

Tintin sivuääni katosi ekoihin rokotuksiin mennessä ja sai siis terveen paperit! Pentu ehti meillä asua tovin kunnes löysi mitä parhaimman perheen itselleen Kuron omistajien luota ja viihdyttää siellä nyt koko perhettä.

Tässä viime kerran jälkeen koko Halinallet-pentue on luustokuvattu kokonaisuudessaa, sekä yhtä lukuunottamatta myös silmät peilattu ja polvet tutkittu. Tulokset oli varsin hyviä, lukuunottamatta Niken huonompia lonkkia, muutoin koko pentue on tutkittu terveiksi! Tulokset löytää yhteenvedosta, kuin myös koiranetistä.

Tengun terveystulokset (priimat sellaiset) kun saatiin ja juoksutkin siinä Minillä sopivasti alkoivat tapasivat he romanttisissa tunnelmissa ja saatiinhan me aaton aattona sieltä pentujakin! Tämä kerta ei vain mennyt kuten elokuvissa, sillä synnytys ei käynnistynyt ja kiidimme lääkäriin. Lopputulemana mentiin leikkauspöydälle ja syy siihen löytyikin - yksi pennuista oli kuollut kohtuun jo aiemmin ja sehän se oli ensimmäisenä tuloillaan joka esti synnytyksen käynnistymisen. Kaksi brindleä pentua syntyi elävänä, mutta ikävä kyllä tytöllä oli kitalakihalkio jonka takia päästettiin pentu pois ja tämä poika, eli Ihmepoika, jäi Minin ainokaiseksi jälkeläiseksi.

Synnytyksen jälkeinen jälkivuoto jatkui harmillisen pitkään jonka takia Mini kävi lääkärissä. Sieltä löytyi hieman bakteereja, sekä verihiutaleet olivat sen verran matalat että näistä syistä päätimme jättää Minin pois jalostuksesta. Vielä ei ole varmaa tarvitseeko Miniä steriloida, mutta kävi miten kävi emme ota riskiä että ensi kerralla kävisi huonommin.

Sitten korkattiin vuoden näyttelyt menemällä Lempäälän pentunäyttelyyn Viikinkien kanssa. Dallas ei ikävä kyllä kerinnyt ilmottautua mukaan, mutta tuli meitä onneksi kuitenkin moikkaamaan ja saatiin näin koko pentue koolle luovutuksen jälkeen!

​Ja noh, miten meni? Paljon paremmin kuin osasin odottaa! Tarkemmat arvostelut ja tulokset löytyvät Facebookin puolelta, mutta laitetaan muutama kuva tästä hienosta katraasta ja mainittakoon päivän isoimmista tuloksista meidän osalta..

Hopeatiikerin Freyja "Ria"
>> ROP, RYP-1 ja lopulta BIS-3 !
"Korkealaatuinen, lupaava narttupentu. Urajiro. Erittäin kaunisilmeinen nartun pää, jossa oikea itämainen ilme ja hyvänkokoiset eteenpäin kallistuneet korvat. Kaunis kaulan kaari korvin kärkiin asti, hyvä ylä- ja alalinja, tasapainoiset kulmaukset, hyvä häntä ja karva. Erinomaiset käpälät. Hyvä luusto. Tehokkaat, vaivattomat sivuliikkeet, vielä hieman kapea takaliike."

Kennel Hopeatiikerin kasvattajaryhmä
>> KP1 ROP-kasvattaja ja lopulta BIS-3 -kasvattaja!
"Rotutyypiltään erittäin korkealaatuinen ja yhtenevä ryhmä. Rodunomaiset ilmeet ja korvat, karvat ja hännät. Hyvät raajaluustot, rodunomaiset liikkeet."

Kaikilla muillakin viikingeillä meni päivä mitä upeimmin! Lihillä on toinen kives jäänyt hukkateille joten sen puolesta ainakin jäi kunniapalkinto saamatta. Upea pentue kaikin puolin vaikka itse sen sanonkin! Suuret kiitokset omistajille kun lähditte mukaan meikäläisen hömpötyksiin!

Myös hieman harmillisempaakin asiaa tähän väliin. Pitkään mietittyäni jouduin päätymään etsimään Sämylle uuden kodin. Päätös oli vaikea ja useamman kuukauden harkinnan tulos, mutta se on oikea ratkaisu koiran kannalta. Meidän hektinen ja touhukas elämä ei ole Sämylle sopiva elämä, vaan vaatisi hieman rauhallisempaa ympäristöä. Vielä ei ole sopivaa kotia tälle ihanalle pojalle löytynyt, mutta meillä ei ole onneksi mikään kiire. Joku saa tästä vielä mahtavan kaverin, kunhan ymmärtää herkemmän koiran sielunelämää ja antaa koiralle sen tarvitsemat puitteet. Tästä voi lukea lisää Pentuesuunnitelmat-sivulta.

Lopuksi vielä hieman ilouutisia - kolme viikinkiä on välikuvattu lonkiltaan ja kyynäriltään terveiksi! Tokihan tilanteet  voi kasvun myötä muuttua suuntaan ja toiseen, mutta oli kuvat sen verran hyvää katsottavaa että tämän vuoden pentuesuunnitelmat on päätetty käynnistää! Toivotaan siis pennun tuoksua taas kesemmälle, mutta sitten kennelin kasvatustoiminta hiljeneekin toviksi sillä jäämme katselemaan uusimpien jälkipolvien kasvua harrastelun lomassa. Palaamisiin siis taas!

Hopeatiikerin Oravat kävivät terveystarkeilla seuraavin tuloksin:

Hopeatiikerin Amazing Chip "Mako"
Lonkat: B/B
Kyynäreet: 0/0
Selkä: LTV0 VA0 SP0
Polvet: 0/0
​Silmät: terveet

Hopeatiikerin Tenacious Dale "Koda"
Lonkat: C/C (oikeassa lonkassa lievä nivelrikko)
Kyynäreet: 0/0
Selkä: LTV0 VA0 SP0
Polvet: 0/0
​Silmät: terveet

Kodan nivelrikko oli ikävä uutinen, mutta toivonmukaan poika ei tätä tule vielä vuosiin oireilemaan. Toivotaan parasta! Mako kävi myös luonnetestissä, Kodankin oli tarkoitus mennä mutta ikävä kyllä sairastuminen esti testiin osallistumisen. Mako suoritti testin hienosti pistein 80 ja laukausvarma!

Viikingitkin ovat lentäneet pesästä, yhtä lukuunottamatta. Pienimmällä tytöllä löytyi sydämmestä sivuääni pentutarkastuksella, joten hän jäi vielä kotiin kasvamaan. Toivottavasti tämä on vain harmitonta "puppymurmuria" ja katoaa itsellään. Mikäli sivuääni ei ole kadonnut ekoihin rokotuksiin mennessä käymme sydänultrassa vielä ensikuun aikana tarkastamassa onko siellä jotain vikaa. Jos ei, pääsee Pikku Tiitiäinen aka Tintti etsimään viimein sitä omaa rakasta kotiaan! Viikingeistä Floki ja Freyja (aka Ria) jäivät kennelin riveihin ja toivonmukaan jatkavat aikanaan sukuaan.

Ensi viikolla alkaa Halinalletkin valumaan tarkeille sillä kaksi vuotta tuli mittariin täyteen! Toivotaan sinne suuntaan hieman parempia tuloksia.

Myös Tengu kävi terveystarkeilla, lonkat A/A ja kyynäreet 0/0!! Tänään tsekataan vielä pojan silmät ja mikäli ne ovat terveet, saatamme uskaltaa hieman toivoa ensimmäisiä Hopeatiikerin "tiikereitä" syntyväksi vuoden vaihteen tienoolle! 

25.8.2022 Kira synnytti päiväsaikaan parissa tunnissa kaksi upeaa poikaa ja neljä kaunista tyttöä! Mikä tuuri kävikään, sillä laskettuaika olisi ollut viikonloppuna ja itsellä oli lähtö perjantaina akitojen erikoisnäyttelyyn.. Kai Kira aavisti, että parempi pullauttaa pullat uunista nyt entä jäädä miehen kätilöitäväksi, hah.
Kaikki pennut voivat hyvin ja vaikuttaisi siltä, että kaikki ovatkin normaalikarvaisia vaikka pitkiksiä odoteltiin jokunen tulevaksi. Pennut ovat nyt viikon ikäisiä ja Kira hoitaa pentujaan hienosti! Pentujen nimiteemana tulee olemaan viikingit, jotka olikin päätetty tovi sitten erään pentuaan odottavan kanssa yhteistuumin.

Perjantaina lähdimmekin isommalla porukalla kohti etelää. Vietimme viikonlopun Hopeatiikerin porukan kesken mökkeillen ja lauantaina kävimme Akitojen Erikoisnäyttelyssä Hollolassa hyvin koirien näköisin tuloksin! Niistä on päivitetty tarkemmin Facebookin puolella, mutta laitetaan muutama kuva ja maininta Bellan hienosta suorituksesta ollen näyttelyssä VSP-pentu! 

Viikonloppu sujui mahtavasti ihanan porukan kesken. Olihan reissu taas raskas eikä heti ole hinkua lähteä, mutta eiköhän sitä taas ensi vuonna mennä erkkariin näkemään tuttuja ja viettämään laatuaikaa ihanien ihmisten ja koirien kesken.

Kotisivut todennäköisesti hiljenevät toviksi, sillä kaikki vapaa-aika menee lähinnä omien koirien sekä pentujen parissa, mutta somea päivitellään säännöllisen epäsäännöllisesti pentusaasteilla. Kuulemisiin siis!