Kaikki kääpiöt ovat olleet omissa kodeissaan jo reippaan viikon, Ouluun jääneet jo kaksikin. Kaikilla on mennyt mahtavasti ja ovat ihastuttaneet omistajansa että kyläilevät vieraat. En voisi toivoa parempia omistajia näille pennuille, kun pitävät hyvää huolta pennuista sekä pitävät ahkerasti yhteyttä ja toivon tätä tulevaisuudessakin! Meillä on jo suunnitelmissa kokoontua koko pesueen kanssa ensi vuonna jyväskylän pentunäyttelyssä jotta pääsisimme näkemään toinen toisiamme ja viettämään mukavaa päivää yhdessä.
Kira lähtee ensi kuussa edustamaan Oulun porukkaa messariin molempina päivinä. Hienosti tyttö aloitti nyt puottamaan karvaa.. Kiralla on nyt myös vaihe, kun tarjoaa peitsaamista ravin sijaan mutta toivotaan että suostuisi näyttämään nättiä liikettään kehässä edes hieman :D Tiistaina menemme illalla Kiran ja Hiron kanssa terveystarkastukseen joten meinaa tätä emäntää jännittää. Toivotaan hyviä tuloksia molemmille ja toivonmukaan molemmat koirat saavat jälkikasvua tulevaisuudessa! Toralle on mahdollisesti suunnitelmissa pentue ensi vuodelle. Kevät treenataan mejää sekä käymme mahdollisesti kokeissa, mutta kesän juoksuista toivonmukaan saamme pentuja aikaiseksi mikäli ei tule mutkia matkaan. Torasta odotan toimivia jäljestäjiä, sekä mahdollisesti muuhun metsästyskäyttöön lupaavia koiria. Lupaavimmille etsimmekin käyttöpuolen harrastuskoteja! Toralle on jo urosehdokas, mutta suunnitelmat voi muuttua vielä joten urosvalinta julkaistaan vasta lähempänä. Kävi miten kävi, Toralle valitaan sulho joka tasapainottaa tytön puutteita ja ensisijaisesti tosiaan toivomme näistä toimivia käyttökoiria. |
Kennel
|